malli: Vanessa Ekholm
muah: Hanna Kallio
Moikka, pitkästä aikaa!
Aattelin tulla kirjoittamaan nyt tosi paljon kuulumisia, sillä oon laiminlyönyt tätä blogia todella paljon. Mutta toisaalta, se on myös ollut aivan täysin oma valinta ja tehnyt mulle todella hyvää. Uskon kuitenkin, että siellä ruudun toisella puolella on sukulaisia ja jotain muita hyvänpäiväntuttuja joita kiinnostaa mitä mulle kuuluu.
Aloitetaas kuvaamisesta! Keikkaa on pukannut paljon, oikeastaan joka lauantai on vietetty häissä. Ja ihanaahan se on. Toki harmittaa kun kaikki mun rakkaat ihmiset on just viikonloput vapaalla ja viikot töissä. Mun nettisivut häille, tapahtumille ja potreteille löytyy osoitteesta www.oonalinna.com. Oon muutamat hääkuvat taas päivitellyt sinne, käykää kurkkaamassa! Oon myös kuvannut paljon omia projekteja, jotta on voinut tehdä enemmän sitä luovaa kuvausta joka on mulle ihan selkee intohimo. Nää omat projektit (mm. ylläolevat kuvat) on paljolti muotia ja kauneutta, johon koen että mulla jopa voisi olla silmää! Näitä projekteja löytyy osoitteesta www.oonalinna.fi. Oon myös pyrkinyt oppimaan editointia enemmän ja musta tuntuukin, että oon löytänyt oman tyylini. Oon myös hommannut lisää kalustoa (sekä työkeikkoja että omia prokkiksia varten) joista eniten innoissani olen lensbabyn composer pro ii with sweet 50 optic -objektiivista. Niin siistiä! Hankin myös pienen printterin kymppikuvien tulostusta varten, että voin alkaa tekemään scrapbookia omasta elämästä!
Kuvaamisesta onkin hyvä siirtyä selkään, sillä se liittyy aika olennaisesti myös mun työn tekemiseen. Viimeksi tässä postauksessa kerroin kuinka kaikki selän kanssa on ok ja kuinka onnellinen olenkaan. Noh, vaikka kuinka niin luulin, ei se taaskaan ollut totta. Postaus on kirjoitettu joulukuussa ja mulle sanottiin, että olisin työkykyinen tammikuun lopussa. Kun tammikuun loppu vihdoin läheni, aloin epäilemään vähän ja uusi lääkärirumbahan siitä alkoi. Mun kivut on paljon kovemmat kuin ennen syksyn leikkauksia. On ihan järkyttävän paljon asioita joita en voi tehdä: en pysty tyhjentämään tiskikonetta, ajamaan autoa, olemaan ostoskeskuksessa paria tuntia kiertelemässä, enkä pysty istumaankaan kovin kauaa. Tilanne oli kaikista pahin lopputalvesta ja alkukeväästä kun en saanut kunnon lääkkeitä vaan yritin kitkutella menemään buranalla, gabapentiinillä ja panacodeilla. Ne ei todellakaan tehonneet ja esim lyhyen lähikauppareissun aikana mun kiputaso saattoi nousta vitosen tienoille, puolen tunnin prisman reissu nosti kivun kasiin. Ja jos muistatte, kerroin teille leikkauksien jälkeen siitä elämäni kovimmasta kivusta joka todellakin nosti mun kipukynnyksen aika helvetin korkealle. Onneksi pääsin Suomen yhdelle kovimmista kipulääkäreistä, joka tajusi tilanteen ja otti asianmukaiset lääkkeet käyttöön. Niillä kipua on saatu hillittyä hyvin ja normi arki kotona (ilman pitkiä istumisia&seisomisia, nostamisia ja kumarteluja) on siedettävää ja liikutaan kiputasolla 2-3. Ulos mennessä noustaan tasolle 5-6 ja joka ikinen lauantai töitä tehdessä kipu nousee tasolle 8-9 ja äidin hakiessa mut kotiin kyyneleet valuu silmistä, kipu lamauttaa hengityksen ja haluaisin vaan pois omasta kehostani. Teen työtä jossa joudun seisomaan 8-12h, kun jo pelkästään 30min riittää tekemään mut kipeäksi. Mutta koska oon "yrittäjä" ei mulla ole sairaslomaa, eikä todellakaan mahdollisuutta perua keikkoja. En voi jättää asiakkaita pulaan heidän yhtenä elämän tärkeimmistä päivistään, sillä sen jälkeen mulla ei ole enää ikinä asiakkaita. Sovittiin mun kirurgin kanssa, että otetaan kontrollikuvat syyskuussa ja siihen asti odotellaan jos kipu vaan jostain ihmeen syystä katoaisi. Kuvien perusteella aletaan sitten miettiä että mikä ihme mun selkää vaivaa. Joten ei, en edelleenkään ole terve, vaan tuplasti huonommassa kunnossa kuin ennen leikkauksia. Jos tää selkä jää tällaiseksi (johon kuulemma on erittäin suuri todennäköisyys) voin sanoa hyvästit mun unelmatyölle, josta oon haaveillut pienestä pitäen, sekä mm. lapsien saannille. Monta kertaa olen pettynyt, monet kerrat itkenyt, mutta silti aivan liian monet kerrat palannut takaisin aurinkoiseksi toivoa täynnä olevaksi nuoreksi naiseksi jonka mielestä koko maailma on auki! Ehkä mut vielä pystytään korjaamaan. Käyn joka viikko yksityisellä fyssarilla ja siihen päälle vielä kerran kuukaudessa julkisella. Tähän päälle kun laitetaan kaikki lääkekulut, voidaan laskea, että mun hoitoihin menee kuukaudessa noin 650€. Ja ei, mulla ei ole vakuutusta. Se ei todellakaan ole pieni raha eikä varsinkaan silloin, jos kyseisiä kustannuksia joutuu maksamaan joka kuukausi koko loppuelämän.
Koska en ole pystynyt istumaan kovinkaan paljoa, en myöskään ole pystynyt lukemaan pääsykokeisiin. Mua kerkesi harmittamaan jo todella paljon se, että mulla alkaisi kolmas välivuosi, kunnes kuulin että kauppikseen otetaan 20% todistusvalinnalla sisään. Oon aina halunnut lääkiksen lisäksi käydä kauppakorkean, joten tuntui luonnolliselta laittaa paperit sisään ja toivoa parasta. Tein kovan työn lukiossa koska halusin hyvät paperit ja nyt Aallon kauppikseen sisäänpäässeenä oon todella tyytyväinen siitä että tein sen työn silloin. Kun nyt ei ollut mahdollisuutta lukea, aiempi urakointi toimi pääsylippuna kouluun. Onhan se totta, etten varmasti tiedä yhtä paljon alan asioista kuin pääsykokeeseen lukeneet, mutta uskon että pärjään koulussa kunhan kuuntelen luennoilla ja teen ehkä vähän enemmän ekstraa kotona kuin muut. Koitan käydä koulussa sen verran kuin pystyn selän kanssa ja jatkan koulussa siihen saakka että selkä on terve ja voin lähteä ulkomaille lääkikseen. Loput kauppatieteiden opinnoista teen sitten pikkuhiljaa "vain pakolliset per vuosi" tyylillä. Tarkoitus on kuitenkin valmistua molemmista.
Musta on oikeasti ihanaa aloittaa opiskelut, sekosin aivan täysi kun kuulin päässeeni sisään. Tämä kipeä vuosi on ollut osittain aika ankea ja yksinäinen (pl. ihanaa poikaystävää joka on seissyt rinnalla kaikkien näiden rankkojen aikojen läpi sekä muutamaa rakasta ystävää) ja onhan multa tekemistäkin puuttunut. Onkin kiva päästä tutustumaan tyyppeihin, opiskelemaan kiinnostavia (ja ei niin kiinnostavia) asioita ja elämään edes osittain ns. normaalia (opiskelija)elämää!
Kun tämä jätti infopaketti on vihdoin alta pois, voi bloggaaminen jatkossa olla taas vähän helpompaa!
