18.10.14

LISTEN.

Moikka! Nyt siis vähän erikoisempaa postausta. Toivottavasti kuvien puute ei teitä haittaa, koin että ne olisivat sotkeneet ja aiheuttaneet hullun sekasorron tähän postaukseen. Kyseessä on siis mun tämän hetken lempparibiisit. Suurin osa on siis sellaisia jotka lisäsin listalleni about viikko sitten, osa on jo vanhoja favorittejä. Osa ihan uusia biisejä, osa taas melkein "ikivanhoja". Yritin listailla sellaisia jotka jo valmiiksi tietäisitte (tosin en tiedä mitä nrj soittaa nykyään kun itse en oikeastaan ikinä radiota kuuntele)! Yritin ottaa myös vähä eri genreistä kappaleita. Tätä listaa tehdessäni keräsin spotifyhin viime aikaisita lemppareista listan ja ilokseni huomasin niitä olevan yli 50. Jouduin siis karsimaan aika paljon :( 

Ajattelin tehdä myös toisen musiikkipostauksen tässä jonkin ajan sisään, sillä kävin läpi myös viimeisen kolmen vuoden listanikin ja haluaisin jakaa mun all-time-favoritet teillekin. Sellaiset joihin en oikeasti _ikinä_ kyllästy. Siihen listaan mahtuu myös varmasti vielä useammasta genrestä biisejä. Tätä listaa katsoessani nimittäin huomasin, että menossa on aika pop-painotteinen kausi. Veikkaisin että se johtuu tästä syksystä; pimeydessä kun tällaiset iloiset ja melodiset biisit kun piristävät kummasti! 

Kertokaa myös ihmeessä omia ajatuksianne biiseistä jos sellaisia herää ja haluaisin myös kuulla löytyykö kiinnostusta toiseen musapostaukseen? Onko toteutuksena youtube-palkit parempia vai linkkaisinko vain suoraan spotify-listan tänne? 

-Ihana ihana kertsi! Muutenkin ihanan erilainen biisi. 
-Tottakai suomalaisena haluan myös kuunnella suomalaista musaa ja täytyy myöntää että tätä Haloo Helsingin levyä ootin kyllä innolla. Enkä pettynyt! Rakastan tätä hyväntuulista melodiaa ja aika osuvia sanoja.
-Kaunis melodia taustalla ja muutenkin tykkään tän artistin "flowsta"!
-SO DAMN COOL!!
-Icona pop ei petä koskaan. Tällä hetkellä muhun näköjään iskee hyväntuuliset biisit.. 
-En osaa sanoa että onko kyseessä nyt joku irkkumeininki vai mistä tuo alun rallatus on otettu, mutta kyllä toimii. Tän tahtiin on ihana kävellä ulkona, kun tempo on mukavan reipas. 
-Kesän Ghost-biisin jälkeen odottelinkin innolla Ella Hendersonin albumia ja vihdoin odotus palkittiin. Tää on melko varmasti koko levyn paras biisi!
-Clean Banditinkin uutta sinkkua vartosin pitkään ja onneksi se on vihdoin ulkona! Rather be -hitissäkin mukana ollut Jess Glynne on mukana tässäkin biisissä ja sopii mun mielestä aivan törkeen hyvin tällaiseen musaan. 
-Meghanin ääni ja biisin melodia on niin suloiset että saa mut pakostakin vähän hymyilemään. 
-Ihanan rentoa meininkiä mulle vähän tuntemattomalta artistilta. Reggae-tyyppinen musa on kyllä niin aurinkoista.
-Tää on niin ihana! Överikuuntelin biisin jo Santorinin matkan aikana, mutta en ole vieläkään kyllästynyt. Oon kyllä aika varma että melodiasta on pöllitty pätkiä legendaarisesta Blowing in the wind biisistä.. 
-Keväällä kun kaikki hehkuttivat Ariana Grandea niin en ollenkaan lämmennyt hänen edustamalleen pop-tyylille; jotenkin korkeat äänet aiheuttivat päänsärkyä.. Nyt kuitenkin olen alkanut arvostamaan kyseistä naista ja musiikkikin on alkanut sopimaan korviini paremmin. Tää on uusi lemppari. Tuli muuten mieleen että oonko oikeasti ainut jonka mielestä Ariana näyttää alle 15 vuotiaalta? Kaunis tyttö ei siinä mitään.. 
- Ah mikä melodia ja noin puolessa välissä biisiä alkavat rummut. Miehen äänikin on jotenkin tosi maaginen.
-Vähän sellanen Hall of Fame -tyyppinen biisi. Championin mukana tekee mieli laulaa mukana kokoajan. 
-Tosi ristiriitanen biisi. Tyrmäsin biisin alkukuulemalta heti, mutta yli 10 kuuntelukerran jälkein aloin löytämään biisin ns. sisimmän ja tykästyinkin siihen kovasti. Vieläkin välillä tökkii se, että kertsi pistetään ns. poikki kun tekisi vielä mieli jatkaa laulamista. Sigmahan teki biisistä uuden remixin joka soi viime kesänä kyllä melkein joka paikassa. Mutta tää kokonaisuus on kyllä mun mielestä täydellinen kombo!
-Toinen Santorinin suosikki! Tätä oli ihanan rauhottava kuunnella aurinkoa ottaessa. Loppu on ihanan dramaattinen. Tykkään Sian äänestä todella paljon ja tää on mun mielestä todella upea kappale sanoituksiltaankin. 
-Jee jee lisää Macklemorea vihdoin! 
-Vielä kolmaskin Santorinin suosikki pääsi listalle mukaan. Ihan törkeen koukuttava melodia ja kertsi ja soi mulla vieläkin vähän väliä kuulokkeista! 
-Ihan sairaan hyvä idea Lady Gagalta lähteä tekemään yhteistyötä Jazz-legenda Tony Bennettin kanssa. Nainen on kyllä todella taitava siinä mitä tekee. Tämä biisi oli mun lemppari heidän levyltään, jotenkin ihanan vanhanaikainen tunnelma!
-Löysin taas "uuden" vanhan biisin itselleni jonka olemassaolosta en ollut tietoinenkaan tähän asti. Kanyen biisit on kyl ottaneet mut lumoihinsa tänä syksynä todella vahvasti. Ja monet hititkin soi vasta nyt kunnolla mun listoilla.


4 comments:

  1. WATSKY<3 Mä en hetkeen ollu susta näin ylpeee<3 :P Ei mut oikeesti se mies on neroutta.

    - Dré

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahaha ihana! Mut joo, kyl mä ainaki diggaan ;D

      Delete
  2. Et tosiaan oo ainoo, joka aattelee että Ariana Grande näyttää ihan joltain yläasteikäseltä!! En itse asiassa oo missään törmänny ihmiseen, joka aattelis Arianan näyttävän ikäiseltään, hahah. Mut ei se mitään, onhan se silti ihan nätti, vaikka en sen musiikista perusta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No hyvä! :D Jotenki vielä erityisen ristiriitasta kattoo hänen lavaesityksiään ku tuntuu että just joku yläastelainen kiemurtelee tiukassa minimekossa ja heiluttaa peppuaan ;DD Mutta joo oon kyllä täysin samaa mieltä että nätti nainen (tyttö) on kyseessä!

      Delete

Kiitos asiallisesta kommentistasi ♥

Layout by Julia E.