














Hello :)
Haluutteko kuulla tarinan näiden kuvien takaa? Kerron kuitenki :D
Sovittiin Heinin kanssa että mennään kuvaamaan auringonnousua. Valvottiin koko yö ja hieman keskiyön jälkeen mentiin yhdelle laiturille istuskelemaan(ei kuvasssa oleva). Siinä mietiskeltiin kuinka kaunista oli kunnes yhtäkkiä sinne ajoi hitaasti sellanen vanha porrasperäinen bemari. Katottiin eka että joku tulee huoltamaan omaa purjevenettään, mutta auto kääntyikin hitaasti. Toivottiin jo, että se siitä lähtis pois, mutta EI. Auto alko peruuttamaan sinne laiturille meidän luokse. Siinä vaiheessa alettiin ehkä vähän panikoimaan ja kerättiin kamat kasaan ja lähdettiin kävelemään poispäin. Auton kohdalla katoin niin kuskina oli joku nelikymppinen mies, joka tuijotti meitä. Auto pysähtyi ja ovi avattiin. Siinä vaiheessa ja kuiskailtiin Heinin kanssa että milloin juostaan. Käveltiin rauhassa aidan kohdalle ja kun näkyvyys autoon katosi niin lähdettiin juoksemaan meille. Yhdestä välistä näin katottua että auton ovi meni kiinni ja auto lähti ajamaan pois. Hyi.
Koko loppuyö istuttiin meillä ja mietittiin että uskalletaanko lähteä enää takaisin samaan paikkaan kuvaamaan auringonnousua. Me pedaribemarin säikyttämät tytöt kuiteskin päätettiin lähteä kuvaamaan. Kuvailtiin siinä hetki ennen auringonnousua ja yhtäkkiä katotaan, että auringon olisikin pitänyt nousta... iso harmaa pilvipeite peitti melkein koko taivaan. KIVA. No ei siinä sitten mitään, ihan kiva yö meillä kuitenkin oli mutta hieman kyllä ottaa päähän se auringonnousu :D
ihania kuvia taas kerran ja kauhee toi autojuttu! :D
ReplyDeletekiitos :D ja eikö ookki...
DeleteOnnea, blogisi pääsi 10 parhaan joukkoon linkkaa blogisi postauksessa! :)
ReplyDeletehttp://allthis-time.blogspot.fi/
jee kiitos paljon! :)
Deletehyi tommoset "seurailijat" on niin karmivia :o hyi! mutta ihania kuvia ja tosi kiva tää sun blogis :)
ReplyDeletejep! ja kiitos paljon :)
Deleteihania kuvia! :-)
ReplyDeletekiitos kiitos! :)
Deleteaivan ihana blogi! jään kyllä ehottomasti lukijaksi !:)
ReplyDeletekiitos paljon ja ihana kuulla :) !
Delete