5.10.14

Elossa ollaan!

elossa

Moikka! Pitkästä aikaa pääsen taas postaamaan, hinku oli jo yhdessä vaiheessa todella kova! Selkäleikkauksen jäljiltä oon kuitenkin ollut pari viikkoa vuodelevossa joten aika mahdotontahan se on ollut päivittää tänne mitään. Mutta nyt kuitenkin niitä kuulumisia!

Kaksi viikkoa sitten maanantaina mut siis leikattiin ja pääsin tiistaina jo kotiin. Siitä saakka oon lomaillut kotona. Suurin osa ajasta on vielä kulunut sängyssä Greyn Anatomiaa katsellessa, sillä istuminen ja seisominen ovat tuottaneet sen verran tuskaa että mieluummin loikoilen. Nyt alkaa kuitenkin olla ne ajat kyseessä kun on pakko alkaa olemaan enemmän pystyssä ihan vaan jo pelkän paranemisen kannalta. Pari päivää sitten äiti poisti tikit selästä ja leikkaushaava näyttää jopa yllättävän siistiltä ottaen huomioon, että sama kohta on viilletty auki kaksi kertaa. Huomisesta alkaen yritän opiskella vähän kerrallaan, sillä tämän jakson kaikki 9 kurssia joudun suorittamaan itsenäisesti. Itseasiassa 10 kun kuviskin lasketaan. Se siitä sairas"lomasta". Mulla on käynyt melkeinpä jokaisena päivänä joku kaveri moikkaamassa, ja se onkin piristänyt todella paljon. Se on myös pitänyt huolta siitä etten aivan metsity ja jää kaikesta ulkopuolelle. Ulkona olen käynyt jo kaksi kertaa, molemmilla kerroilla tuli käveltyä noin 100 metrin huikea maratoni. Ai että kun raikas ilma tuoksuu hyvälle pitkän sisälläolon jälkeen! 

Mulla on vanhoja kuvia vielä vähän varastossa ja yritän niitä tänne päivitellä jatkossa. Uusia kuvia kun ei kauheasti tule täällä sisällä otettua. Päivän asunakin on päivittäin niinkin huikea kombo kuin paita ja verkkarit! :D

4 comments:

  1. hurjasti paranemisia sulle! Miksi sun selkä leikattiin? :O

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon Noora! :) Mut leikattiin ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten kun mun selän L4-5 välissä okahaarake oli murtunut, olin saanut välilevyprolapsin ja 0.5cm nikamasiirtymän sinne. Leikkaus onnistu sillon ja paranin, mutta nyt jostain syystä tammikuussa tuo prolpasi oli uusiutunut ja nikamasiirtymä vähän suurentunut. Pullistuma painoi hermoja aika paljon ja sen takia siis tuotti paljon kipuja ja lisäsi pysyvän hermovaurion riskiä. Ens keväälle ollaan kaavailtu luudutusleikkausta jossa toi nikamasiirtymä korjattaisiin, sillä nyt sieltä hoidettiin vain se välilevyn pullistuma!

      Delete
  2. Ihana kuva ja tsemppiä selän kuntoutukseen Oona! Oot vahva :-)

    ReplyDelete

Kiitos asiallisesta kommentistasi ♥

Layout by Julia E.