21.3.13

a dash of colour

soc soc2 soc7
NEW IN: paita, kirppari
soc3 soc6 soc5 soc4
Moikka! Vähän erikoisempaa postausta tänään. Oltiin siis tiistaina kuvisryhmän kanssa Kiasmassa. Otin ennen sitä muutamat kuvat ja loput onkin sitte sisältä. Toi kolmen taulun teos oli mun mielestä oikeesti todella mieleenpainuva ja vaikuttava; kaksi reunimmaista on muutaman vuoden takaisia koulusurmaajia ja keskimmäinen on itse taitelija (Harri Pälviranta, 2010). Teos on tehty lehtileikkeistä joissa kaikissa käsitellään ampumisia. Siihen päälle on vaan sitten toteutettu nuo naamat. Jotenki ton reissun jälkeen jäin miettimään kaikkia niitä koulusurmia. Olin ite vielä ala-asteella kun se ensimmäinen tapahtui. Pelkäsin joka päivä kouluun menemistä ja luokassa aina varmistin, että tiesin hyvän piilopaikan. On jotenki niin kamalaa, miten toinen ihminen voi vaikuttaa toisen elämään niin paljon; koulukiusaamisella, huumeiden tarjoamisella tai juorujen levittämisellä. Pidin äikän puhekurssilla puheen oman elämän valinnoista ja siitä, että joskus on hyvä ajatella itseään, mutta tähän vastapainoksi haluun vielä muistuttaa teitä kaikkia siitä, että vaikka on hyvä ajatella välillä edes omaa parastaan, niin on kuitenki hyvä käydä mielessä läpi se, että kuinka paljon se vaikuttaa muihin ihmisiin. Peace on earth ja unia <3

6 comments:

  1. kivoja kuvia :)

    kiiasb.blogspot.fi

    ReplyDelete
  2. laita spotifyst noi biisilinkit !!!!!! ois helpompi kuunnella :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kaikilla ei oo spotifytä ni sit ne ei pysty kuuntelee, ja muutenki spotify embeded coded on tyhmän näkösiä! mut voin joskus laittaa mut enemmän näitä koska kaikki pystyy kuunteleen sillon :)

      Delete
  3. hyvin kirjotettu!
    ihana tää sun blogi, liityn kyllä ehdottomasti lukijaksikin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. ihana kuulla tämmöstä palautetta :) kiitos!

      Delete

Kiitos asiallisesta kommentistasi ♥

Layout by Julia E.