kuva viime syksyltä, mutta se kuvaa tämänhetkistä tunnetilaani aika hyvin
En ole kauheasti tänne blogiin kertonut ton selkä-prosessin etenemisestä. Mutta ehkä nyt on aika! Huomenna, maanantaina 22.9.14, mun selkä leikataan toistamiseen. Syynä on aivan täsmälleen sama vaiva kuin viimeksi. Siitä mistä kaikki alkoi ja miten prosessi eteni voi lukea tägin "surgery" alta. Eniten infoa löytyy kouluaineeksi kirjoittamastani laajasta kirjoitelmasta joka myös löytyy samasta paikasta. Kaikki oli jo paljon paremmin, kunnes helmikuusta alkaen selkäni kipeytyi uudestaan ja kivut ovat pahentuneet kokoajan. Sovittiin minut viimeksikin leikanneen neurokirurgi Juha Pohjolan kanssa, että minut leikataan nyt äkkiä, että pääsen jatkamaan opiskelujani mahdollisimman pian. Välilevy-leikkauksen lisäksi minut kuitenkin leikataan mitä luultavimmin ensi kesänä uudestaan julkisella puolella. Selkäni luudutetaan ja näin toivottavasti katoavat nikamasiirtymän aiheuttamat kivut. Valitettavasti kyseiseen leikkaukseen on pitkä jono, enkä voi odottaa näillä kivuilla sinne asti ilman että selälle tehdään jotain. Nyt sairaslomaa tulee noin 1,5kk ja ensi kesänä kahdesta kolmeen kuukautta.
Mutta nyt niistä fiiliksistä. Pää täynnä sekavia ajatuksia. Ensimmäinen leikkaus oli mulle todella iso juttu ja pelkäsin sitä paljon. Nyt kuitenkin tähän saakka on ollut suhteellisen rauhallinen mieli; onhan leikkaus jo tuttu juttu. Tiedän millaisia kipuja odottaa leikkauksen jälkeen ja tiedän, että nykyajan kirurgit osaavat hommansa aika pirun hyvin. Kuitenkin nyt, leikkausta edeltävänä ilta, kaikki ne kaksi vuotta sitten kokemani fiilikset palasivat mieleen. What if? Aina ei mene kaikki kohdalleen ja komplikaatioita syntyy. Mulla on elämässä niin paljon menetettävää. Haluan elää, ja haluan elää terveenä. Kaikista eniten ehkä pelottaa nimenomaan ne leikkauksen komplikaatiot; on aivan mahdollista menettää esimerkiksi jalkojen toimintakyky kokonaan, kun hermojani selkäytimessä sörkitään. Oon aina ollut liikunnallinen, ja nyt taas keväällä määrätty liikuntakielto on syönyt minua sisältä. Haluan liikkua ja pitää huolta terveydestäni. Haluan olla terve. On itsekästä ajatella, että "miksi juuri minä?" kun monella muulla on asiat vielä huonommin. Olen kuitenkin muuten terve, vaikka mitä ihmeellisemmstä vaivoista onkin tässä matkan varrella tullut kärsittyä. Saan asua ihanassa ympäristössä turvallisessa Suomessa, saan opiskella ilmaiseksi, minulla on mahdollisuus ilmaiseen terveydenhoitoon (joka muuten todellakin tulee tarpeeseen, sillä esimerkiksi ensi kesän luudutusleikkauksen hinta yksityisellä on reippaat 18 000€), minulla on maailman ihanimmat ihmiset lähelläni ja saan ilmaista itseäni juuri niikuin haluan. Mun elämä on oikeasti ihanaa. Oon todella onnellinen. Ja siksi juuri pelottaakin, että kaikki voisi murentua hetkessä. Elämällä kun on aika usein taipumusta lyödä turpaan kun sitä vähiten odottaa: Hetken onnellisen ja hyvän kauden jälkeen kaikki romahtaakin ja sitten katsotaan kuka jaksaa nousta sieltä kuopasta takaisin pinnalle. Onneksi kaikki kuitenkin tuppaa järjestymään ja siihen luotan tälläkin kertaa!
Tällaisilla sekavilla fiiliksillä siis ensin huomen-aamuna kouluun tekemään historian ja matikan kokeet ja sieltä sitten suoraan kolmeksi Bulevardin klinikalle. Neljältä leikataan ja toivottavasti pääsen tiistai-aamuna kotiin. Nyt peukut pystyyn ja kohti uusia haasteita! :)
